tiistai 12. huhtikuuta 2011

Uusi blogi ja nahkatossut

Sain sitten perustettua blogin minäkin. Toisen lapseni synnyttyä olen löytänyt ompelun ilon. Lapsena pidin käsitöistä kovasti, mutta jotenkin kiireen keskellä ne jäivät. Toki aina silloin tällöin sain aiemminkin innostuksen tehdä jotakin tai ainakin hankkia tarvikkeet. Nyt kuitenkin huomaan saavani myös jotain valmiiksi.

Pidän kauniista ja iloisista lastenvaatteista. Nyt pelkän ostamisen lisäksi toivon saavani myös tehtyä niitä. Muiden esimerkkiä noudattaen rohkaisin itseäni ja julkaisen joitain kuvia täälläkin. Olen kovasti lukenut toisten lastenvaatteiden ompeluun liittyviä blogeja ja ihaillut kauniita töitä.

Tässä nyt viikonloppuna tekemäni nahkatossut. Tossut on tehty Marian Ateljeen kaavoilla ja ohjeilla. Kiitos kovasti!  Meillä on ollut käytössä aina Robeez tai Bobux tossut. Yllättävän helpot oli nämä tehdä itsekkin, yllätyin ihan.

Poikani toivoi kuvioksi jotain "hurjaa" kuten muumien mörköä. Sellaisen arvelin osaavani tehdä. Toiseen tossuun en jaksanut samanlaista alkaa tekemään joten teemaan sopien applikoin tossuun sitten hattivatit. Seuraaviin tossuihin teen myös päälliosat tukevammasta nahasta. Näissä vain pohja on paksumpaa. Nahkaa ostin Wanhan Sataman Käsityömessuilta pari vuotaa ja lisäksi sain pari pussillista eri värisiä riekaleita. Nyt sitten piisaa materiaalia... Näin muuten Sinellissä (Espoon Entressessä) myynnissä nahkapaloja pienissä pusseissa. Vaikuttivat sopivilta tossuihin.

1 kommentti:

Maria kirjoitti...

Vau, tosi hienot tossut! Tervetuloa blogistaniaan :)