lauantai 2. heinäkuuta 2011

Martta nukke

Pitkä tauko ollut tässä bloggailussa. Syynä mm Martta nukke kurssi jolla kävin Kankaanpään opistolla. Yksi elämäni parhaista lomista! Olin siis opistolla maanantaista perjantaisihin yksin (eli ilman perhettäni). Pikku breikki oli ihana ja sai kerrankin keskittyä ihan 100% omaan juttuun. Ketään en entuudestaan tuntenut, mutta ei haitannut yhtään. Ihana porukka ja opettaja. En edes ehtinyt lukea kirjoja vaikka olin niin ajatellut tehdä iltaisella. Siellä työskenneltiin (vapaaehtoisesti) pitkää päivää ja sitten tietysti nautittiin kesästä järvenrannassa laiturilla. Sain nukkeni vaatteiden viimeistelyä vaille valmiiksi. Enpä olisi voinut kuvitella millainen työmäärä aidon Martta nuken uudelleenotokseen menee. Työtehtiin perinteisin menetelmin ja huolella. Tässä pari kuvaa. Toivottavasti pääsen vielä kesäkurssille toistekkin vaikka juuri Kankaanpään opistoon.

Valmis nukkeni opiston vitriinissä. Nukke on uudelleenotos Martta nukke Marjasta.



 Tässä on paperimassa päitä ennen niiden työstämistä.

Tässä vaiheessa (neljäs kurssipäivä) pää on jo tässä vaiheessa.

Tässä nukkeja vitriinissä. Tässä vain osa kurssilaisten töistä.

 Opettajana kurssilla toimi asiaan syvällisesti perehtynyt Teija Ruuhikorpi-Mäki. Hän on kirjottanut myös Martta-nukke aapisen jonka avulla pystyy itsekkin valmistamaan nuken. Häneltä saa tarvikkeita. Aapisen saa tilata täältä. Kurssille kuitenkin kannattaa mennä mielestäni mukaan, paljon hauskempaa niin. Mutta varoitus... näihin voi jäädä koukkuun.

Mistään ihan tavallisesta leikkikalusta ei ole kyse, joten meidän lapsukaiset eivät tällä nukella saa leikkiä. Tyttäreni saa ehkä vähän isompana pitää häntä "pyhänä sylissään". Olenko vähän ankea...

Hyvää kesää kaikille!

1 kommentti:

Tarja Toiviainen-Mäkelä kirjoitti...

Moikka!
Sulla on niin kiva blogi, että täällä on vierähtänyt tovi, kaikkea kaunista tekemääsi ihaillen. Olet ahkera käsityön taitaja.

Laitan tuohon alas mun blogin, se on Novitalla, en tiedä pääsetkö katsomaan (=jos kuulut novitaklubiin, niin silloin pääset).

Tämä Marja nukke on sitten söpösen kaunis! Me ollaan samalla Martta nukke verkkokurssilla nyt. Olen niin innoissani jälleen mukana.

Iloista viikonloppua sinulle ja nukkeilun mukavia hetkiä!
T. Tarja